Kesäpäivä Kemissä

Joo…
Kesäpäivä Kemissä, aurinko paistaa…
kaksikymmentä vuotta sitten.
Kesäpäivä Kemissä, valo liian kirkas,
päässä eilinen ilta, askel vähän vinossa.
Hiukset sekasin, elämä sekasin,
kävelin kadulla ilman mitään suuntaa.
Sitten sä tulit vastaan, katsoit mua hetken,
ja sanoit jotain mikä jäi mieleen.
Sä luulit mua siivoojaksi, vielä vanhaksikin,
vaikka olin vasta seitsemäntoista silloinkin.
Nauroin vähän, vaikka pää oli sekaisin,
se hetki jäi – vaikka maailma pyöri ympärillä.
En silloin tiennyt mitä siitä syntyy,
mut jostain syystä jäit silti mieleeni.
Sä laitoit kaiken sekasin, sekasin,
pään ja sydämen kokonaan uusiksi.
Kemissä kesäpäivä, aurinko taivaalla,
ja siitä alkoi tarina joka jatkuu yhä vaan.
Sekasin, sekasin, elämä meni uusiks,
yks kohtaaminen muutti kaiken suunnaks.
En tiennyt silloin mihin tie meitä vie,
nyt katson taaksepäin – ja tajuan miks.
Vuodet vieri hiljaa, elämä rauhottui,
välillä myrskys, välillä kaikki tyyntyi.
Opittiin toisemme, askel kerrallaan,
rakennettiin jotain mitä ei saa kaatumaan.
Ja sitten tuli päivä joka muutti kaiken,
kun meidän poika synty – sydän aukes kokonaan.
Silloin tajusin sen kesäpäivän jutun,
että sekasin mennyt alku voi olla paras alku.
Sä laitoit kaiken sekasin, sekasin,
pään ja sydämen kokonaan uusiksi.
Kemissä kesäpäivä, aurinko taivaalla,
ja siitä alkoi tarina joka jatkuu yhä vaan.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin mä muistan sen,
kesäpäivän Kemissä ja sen yhden hetken.
Hiukset sekasin ja elämä rikki,
mut siitä alkoi kaikki – me ja meidän poika.